Moottoroitu leikkuri |Tekniset tiedot |Käytännössä |Repiväleikkuri |Yhteystiedot |Sertifikaatit |Palaute
Kaislaleikkuri käytännössä |
| Kysyntä Kaislaleikkurille on ollut suuri. Kysyntää on lisännyt viime aikoina huolestuttavissa määrin kasvanut järvien ja lampien rehevöityminen, mikä on tukahduttanut useita ennen niin kalarikkaita alueita. Jotkut vesistöistä ovat olleet niin umpeen kasvaneita, että niiden niittäminen on ollut muilla laitteilla lähes mahdotonta. | ![]() |
Näin oli käynyt Luokiossa Myllylammella. Lähinnä järvikortteen tukkimaa vesiuomaa alettiin Mikkelin kalastusalueen toimesta niittää auki. Tarkoituksena oli parantaa veden virtausta lammessa ja siten helpottaa kalojen liikkumista reitillä. Vaikka jotkin kohdat alueesta olivat täysin vesikortteen vallassa, Kaislaleikkurin avulla alue saatiin otettua takaisin virkistys -ja hyötykäyttöön. Toisin kuin monet muut leikkurit, Kaislaleikkuri suoriutui urakasta helposti tehokkaan kaksiosaisen teränsä ansiosta. Paikalle ei myöskään tarvinnut hankkia mitään erityistä venettä, vaan tavallinen perämoottorivene riitti tekemään työn. |
|
Virtasalmen noin 24 kilometriä pitkän Majavareitin melojilla alkoi olla hankala löytää Ankeleenjärven pohjoispäässä sijaitseva Suurjoensuuta, josta reitti jatkuu jokiosuutena kohti Virtasalmea. Erityisesti loppukesästä kaislikko oli kasvanut niin korkeaksi, että se haittasi jokiuoman näköyhteyttä. Niinpä apuun otettiin Kaislaleikkuri, jonka Virtasalmen kalastusalue oli hankkinut itselleen rantojen siistimistä varten. Parin päivän työskentelyn jälkeen lähes umpeen kasvaneessa lahdessa oli kauas näkyvä ja jopa moottorivenein liikuttava väylä. Hyvä tulos innosti talkoomiehiä puhdistamaan myös järven muita rantoja. Myös täällä Kaislaleikkurin helppokäyttöisyys ja vaivattomuus korostuivat. |